Unesta en enää tingi – miten opin palautumaan paremmin

Olen aina ollut onnekas unenlahjojeni kanssa. Olen niitä tyyppejä, jotka nukahtavat nopeasti ja nukkuvat yleensä sikeästi. Mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – joskus ajattelin, että voin huoletta tinkiä unesta, kun elämä vaati enemmän.

Tiedätkö sen vaiheen, kun tuntuu, ettei vuorokauden tunnit riitä? Niinpä aloin nipistää siitä, mikä tuntui helpoimmalta – yöunesta. Valvoin pidempään, heräsin aikaisemmin, ajattelin olevani tehokas. Olinhan minä aikaansaava, mutta myös väsyneempi, ärtyneempi ja pikkuhiljaa vähemmän oma itseni.

Jossain vaiheessa se kolahti: mitä järkeä on puskea läpi, jos samalla kadotan palautumisen perustan? Aloin kuunnella kehoani ja opetella uudelleen arvostamaan unta – ei pelkästään fyysisenä tarpeena, vaan voimavarana, joka vaikuttaa kaikkeen.

Nykyään unesta ei tingitä. Pyrin menemään nukkumaan suunnilleen samaan aikaan joka ilta – korkeintaan tunnin heitolla. Sama juttu heräämisen kanssa. Rytmin pitäminen antaa kropalle ja mielelle rauhan. On se toki joskus joustavaa, elämä kun elää, mutta enää poikkeukset eivät ole sääntö.

Ja tiedätkö mitä rakastan? Hitaat aamut. Ainakin kerran viikossa annan itselleni luvan aloittaa päivän rauhassa, ilman kiirettä, ilman herätyskelloa tai velvollisuuksia heti ovella kolkuttelemassa. Ne aamut ovat kuin lempeitä muistutuksia siitä, että palautuminen ei ole vain yöunia – se on myös sitä, miten herää.

Olen oppinut, että oma energia ei synny tekemisestä vaan palautumisesta. Ja kun annan unelle ja levolle tilan, minä palaan takaisin itseeni – siihen selkeään, kirkkaaseen versioon, jossa ajatus kulkee ja sydän pysyy mukana.

Kysymys sinulle:
Miten sinä todella palaudut – ja mikä voisi muuttua, jos tekisit unesta tärkeimmän tehtäväsi päivän päätteeksi?